Loistouutisia: Tuli & Savu -lehti on vuoden 2019 pohjoismaisen kulttuurilehtikilpailun voittaja!


Kultti ry:n vuoden 2018 laatulehtikilpailun voittaja Tuli & Savu voitti pohjoismaisille kulttuurilehdille järjestetyn kilpailun, johon osallistui kulttuurilehtiä Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta. Palkinnon voittaja julkistettiin Göteborgin kirjamessuilla 27.9.
 
Lehden päätoimittaja, Juha-Pekka Kilpiö toteaa palkinnosta: “Olen valtavan ilahtunut tästä huomionosoituksesta, joka tulee totta kai kaikkien Tuli & Savuun kirjoittaneiden ja lehteä avustaneiden osaksi yhteisesti.”
 
Kilpailun tuomariston perusteluissa todettiin lehden olevan korkeatasoinen runouteen keskittyvä julkaisu, jossa käsitellään ajankohtaisia keskusteluita, jotka asettavat lyriikan filosofisista ja sosiologisista lähtökohdista käsin suurempaan kontekstiin yhteiskunnassa. Julkaisulla on pirteä uteliaisuus uusia ilmaisuja sekä syväluotaavia tekstejä kohtaan. Julkaisu on vähäisistä tekijäresursseista huolimatta taidokkaasti suunniteltu ja taitettu, ja antaa raikkaan ja elegantin vaikutelman. Lisäksi tuomaristo arvosti julkaisun kielellistä ja inklusiivista kunnianhimoa.
 
”Palkinto kannustaa siinä pyrinnössä, että kulttuurilehti voi ja sen pitää käsitellä muutakin kuin ennestään tuttuja ilmiöitä ja henkilöitä”, Kilpiö jatkaa. ”Tuntuu, että on yhtä lailla relevanttia käsitellä antiikin eklogeja ja renessanssisonetteja kuin kaikkein uusinta marginaaliavantgardea, jota Suomessa ei vielä tunneta, ja että lukijan on mahdollista muodostaa näihin kaikkiin henkilökohtainen ja kokemuksellinen suhde.”
 
Kultti ry:n puheenjohtaja Tuomas Rantasen mielestä “nykyisen hyperdigiöityneen maailman keskellä runoudesta perinteiseen printtiin täysin omalla ja alati muuntautuvalla esteettisellä tyylillään nojaava Tuli & Savu edustaa jonkinlaista keidasta. On tosi ilahduttavaa, että lehden arvo on huomattu nyt myös kansainvälisellä foorumilla”.

Yksi vastaus artikkeliiin “Loistouutisia: Tuli & Savu -lehti on vuoden 2019 pohjoismaisen kulttuurilehtikilpailun voittaja!

Kommentointi on suljettu.