Runoilijahaku Runoja & ruutuja -kiertueelle

Nihil Interit järjestää yhteistyössä Taiteen Edistämiskeskuksen Tampereen toimipisteen kanssa esiintymiskiertueen runoilijoille ja sarjakuvataiteilijoille. Kiertueen tavoitteena on lisätä taiteidenvälistä vuoropuhelua ja tuoda eriytyneitä pieniä yleisöjä yhteen.

Kiertueelle valitaan viisi runoilijaa ja viisi sarjakuvataiteilijaa. Kiertue toteutetaan syys-marraskuussa 2018 ja sen etapit ovat Akaa, Pirkkala, Valkeakoski, Vesilahti ja Tampere. Kiertueen jokaisella pysäkillä esiintyy yksi runoilija-sarjakuvataiteilija-työpari. Esiintymiset järjestetään kirjastoissa tai muissa vastaavissa tiloissa.

Esiintymiseen kuuluu keskustelutyyppinen yhteishaastattelu kirjallisuuden läänintaiteilija Anna Elina Isoaron ja sarjakuvataiteen läänintaiteilija Ville Pirisen vetämänä sekä haastattelun jälkeen interaktiivinen runojen esittämistä (runoilija), livepiirtämistä tai liikkuvaa kuvaa (sarjakuvataiteilija) yhdistävä osuus.

Runoilijoille maksetaan osallistumisesta 200 euron palkkio sekä matkakulut. Mukaan voi hakea lähettämällä vapaamuotoisen hakemuksen ansioluetteloineen osoitteeseen janette.hannukainen@gmail.com 26.5. kello 24.00 mennessä. Otsikoi viestisi: Runoja ja ruutuja.

Runoilijavalinnat projektiin tekee Nihil Interit ry:n hallitus. Sarjakuvataiteilijoiden valinta projektiin toteutetaan runoilijahaun jälkeen omana ajankohtanaan.

Mainokset