Nokturnon digitaalisen residenssin kevään taiteilijana Olli Aarni



Runoyhdistys Nihil Interitin ylläpitämän, digitaalisen ja kokeellisen runouden sivuston Nokturnon kevään residenssirunoilija on kansainvälisesti tunnettu elektronisen musiikin tekijä Olli Aarni. Hän luo residenssijaksollaan verkkoon laajan äänirunouden kokonaisuuden.



olli-gif.gif

Olli Aarnin (s. 1988) Merkkiääniä-projekti nostaa esille suullisen ja äänellisen perinteen merkityksen runouden historiassa ja nykypäivässä. Residenssin aikana huhti-toukokuussa Aarni luo uudet äänelliset aakkoset, joiden avulla hän äänellistää kaksi runoa.

Toinen uusista versioista perustuu alun perin suullisessa muodossa esitettyyn kansanrunoon ja toinen uudempaan, kirjallisessa muodossa ilmestyneseen runoon. Uudet aakkoset ottavat vaikutteita kirjainten äänellisten ulottuvuuksien lisäksi myös niiden graafisista muodoista: kulmat ja kaarteet siirtyvät äänten aaltomuotoihin. Uudet aakkoset jäävät yleisön vapaaseen käyttöön.

Aarnin levyjä on julkaistu Suomen lisäksi muun muassa Yhdysvalloissa, Australiassa ja Japanissa. Suomessa hänet on nähty esimerkiksi Norpas-, Äänen lumo- ja Ilmiö -festivaaleilla.

Oulusta kotoisin oleva Aarni toimii äänitaiteilijana, kustannustoimittajana ja kolumnistina sekä toimittaa omaa musiikkiohjelmaa radiossa. Filosofian maisteriksi suomen kielestä valmistuneen Aarnin teos sisältää myös työpäiväkirjan, jossa hän kirjoittaa projektin kulusta ja runouden äänellisyyden kysymyksistä. Residenssin aikana yleisöllä on myös mahdollisuus keskustella virtuaalisesti residenssitaiteilijan kanssa.

Residenssiä voi seurata 9.4. alkaen osoitteessa nokturno.fi/digitaalinen-residenssi.

Nokturnon digitaalinen residenssi on virtuaalinen residenssiohjelma, jossa runoilijalla tai taiteilijalla on mahdollisuus hyödyntää sivuston virtuaalista residenssitilaa ja digitaalisia keinoja työskentelyssään. Ensimmäisenä residenssirunoilijana oli pelillisyyden ja runouden välisten suhteiden parissa työskennellyt Mikael Brygger.



Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
toimitus@nokturno.fi
http://olliaarni.com/

Nokturno.fi on Runoyhdistys Nihil Interitin ylläpitämä sivusto, jonka päätoimittaja on Virpi Vairinen. Sivusto on perustettu vuonna 2005, ja toiminta käynnistettiin uudelleen vuonna 2016. Digitaalinen residenssi toteutetaan WSOY:n kirjallisuussäätiön rahoituksella.

Mainokset