Runoilijoiden ja runouden kääntäjien residenssi Italiassa

Runoyhdistys Nihil Interit jatkaa yhteistyötä Italian Assisissa sijaitsevan residenssin Arte Studio Ginestrellan kanssa. Yhdistys valitsee residenssiin 4-5 suomalaista runoilijaa tai runouden kääntäjää. Valituilla henkilöillä on mahdollista työskennellä residenssissä kahden kuukauden ajan. Myös lyhyempi residenssiaika (1 kk) on mahdollinen. Vuonna 2012 residenssiä on mahdollista hakea maalis-marraskuun väliselle ajalle. Residenssin kustannukset ovat 800 euroa / kk. Hintaan kuuluu majoitus yhden hengen huoneessa sekä aamupala. Runoilija vastaa residenssin kustannuksista sekä omista matkakuluistaan.

Residenssissä oleskeluun ja matkakuluihin on mahdollista hakea residenssiavustusta Taiteen keskustoimikunnalta. Residenssiin valitut henkilöt vastaavat itse apurahojen hakemisesta. Apurahan hakuaika päättyy 31.10.2011.

Residenssi on noin kymmenen kilometrin päässä Assisin kaupungista. Se sijaitsee vuoristossa kansallispuistossa. Auton vuokraaminen on suositeltavaa muttei pakollista. Kauppamatkat järjestyvät pari kertaa viikossa. Residenssissä tehdään myös jonkin verran yhteisiä retkiä lähiseuduille ja tutustutaan tärkeimpiin nähtävyyksiin.

http://artestudioginestrelle.wordpress.com/about-us/

Kuka voi hakea

Residenssiä voivat hakea kaikki taiteellisesti korkealaatuisen runokirjan julkaisseet tai muuten ansioituneet runoilijat tai kääntäjät. Myös työryhmät ja työparit voivat hakea. Työryhmien koko rajoitetaan 4 henkilöön. Italian kielen taito ei ole välttämätöntä, mutta se on hyödyllistä.

Miten haetaan

Vapaamuotoisesta hakemuksesta tulisi käydä ilmi seuraavat asiat:
- henkilötiedot
- työsuunnitelma
- perustelut, miksi hakee residenssiin
- ansioluettelo ja julkaisuluettelo

Lähetä hakemus perjantaihin 7.10.2011 mennessä osoitteeseen Runoyhdistys Nihil Interit, Savilankatu 1B toimisto 2, 00250 Helsinki. Kuoreen merkintä “Residenssihakemus”.

Hakija voi myös pyytää suosituksia 1-2 henkilöltä. Kirjalliset suositukset voi lähettää samaan osoitteeseen kuin hakemuksen.

Kuka päättää

Runoyhdistys Nihil Interitin hallitus tekee päätöksen residenssiin valittavista runoilijoista ja kääntäjistä. Valinta tehdään kolmihenkisen valitsijaryhmän esityksen pohjalta. Valituille ilmoitetaan päätöksestä viikolla 42.

Lisätietoja:
Sirpa Kyyrönen
Nihil Interitin puheenjohtaja
puh. 040 594 6191
sirpa.kyyronen@gmail.com

About these ads

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s