Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Kiitos

Eilen järjestettiin runoyhdistys Nihil Interitin vuosikokous ravintola Punavuoden ahvenen kabinetissa. Kiitos osallistuneille.

Sääntömääräisten asioiden lisäksi vuosikokous keskusteli innoittuneesti yhdistyksen toiminnan suuntaviivoista, projekteista ja tulevista tapahtumista. Toiminnan punaisena langaksi vuonna 2009 kirjattiin kriittisen runouskeskustelun edistäminen sekä monimediaisen ja moniarvoisen runouskentän esiintuominen. Myös yhdistyksen jäsenasioihin päätettiin panostaa ja edellisen toimintakauden tapaan jatkaa työtä talouden tasapainottamiseksi.

Vuosikokouksessa käsiteltiin ja hyväksyttiin myös yksi sääntömuutos. Yhdistyksen on nyt mahdollisuus kutsua  kunniajäseniä ja jäsenet voivat liittyä tukijäseneksi jäsenmaksua suuremmalla summalla.

Yhdistyksen hallitus kasvoi parilla jäsenellä ja iloisina voimme kertoa myös uutta verta löytyneen mukaan hallitustoimintaan. Iso kiitos ja kumarrus vetäytyvälle puheenjohtaja Miia Toiviolle yhdistysuurastuksesta! Vuonna 2009 runoyhdistystä luotsaava hallitus näyttää seuraavalta:

Sirpa Kyyrönen, puheenjohtaja
Miia Toivio
Virpi Alanen
Henriikka Tavi
Mikael Brygger
Jani Sipilä
Tiina Lehikoinen
Arno von Pfaler
Matti Kilponen
ja Teemu Manninen

Runoyhdistys Nihil Interitin vuosikokous järjestetään perjantaina 24.4 2009 klo 16 alkaen Helsingissä, ravintola Punavuoren Ahvenen kabinetissa (Punavuorenkatu 12). Jäsenet ovat lämpimästi tervetulleita osallistumaan. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat, eli hyväksytään vuoden 2008 tilinpäätös, tilintarkistajan lausunto ja toimintakertomus, sekä kuluvan vuoden tulo- ja menoarvio sekä toimintasuunnitelma. Lisäksi valitaan seuraavaksi vuodeksi hallituksen jäsenet, puheenjohtajan lisäksi vähintään kolme muuta (varapuheenjohtaja, sihteeri ja taloudenhoitaja).

Yhdistys hakee seuraavaksi vuodeksi hallitukselle sihteeriä, joka vastaisi yhdistyksen kokousjärjestelyistä ja jäsenasioista yhdessä puheenjohtajan kanssa. Jos sihteerin toimi voisi kiinnostaa sinua, ota yhteyttä puheenjohtajaan (miia.toivio@helsinki.fi) ja tule vuosikokoukseen.

Jäsenille tiedoksi myös, että kokouksessa käsitellään yksi sääntömuutos. Yhdistyksen sääntöihin ehdotetaan lisättävän mahdollisuus kutsua yhdistykseen kunniajäseniä sekä mahdollisuus liittyä yhdistyksen tukijäseneksi jäsenmaksua suuremmalla summalla.

 

Tulevia tapahtumia

Kevät keikkuen tulevi, ainakin tänään, kun pyryttää niin että ulkona näkyy pelkkää valkoista.

Muutama sana yhdistyksen tulevista tapahtumista. Ensi lauantaina 4.4 olemme mukana Poikki!taiteellisessa kirjallisuustapahtumassa Helsingissä, Korjaamolla. Päivällä ja illalla on tiedossa tuhtia ohjelmaa kirjallisuuden liepeiltä ja ytimistä. Tule kuulemaan kulttuurilehtikeskustelua, tai nauttimaan iltaklubille hyvästä runoudesta ja hyvistä esiintyjistä! Tiedossa mm. esikoisrunoilija Kati Neuvosen Naku-lukua, ja Teemu Mannisen “Metsäneläimet” -näytelmällisen runoelman kuoroesitys. Katso Poikin koko ohjelma täältä.

Keväällä on myös hiljaisuudessa käynnistymässä runouteen ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen liittyvä ajatushautomo, jonka vuorovaikutuksen hedelmiä saamme kuulla Helsingin Poetiikkakonferenssissa elokuussa. Vauhdissa on myös Turun kirjamessuilla pidettävän runokritiikin seminaarin ja työpajojen suunnittelu.

Olemme myös aloittaneet Tuli&Savu Netin kehittämisen suunnittelemisen sen palautteen pohjalta, mitä olemme saaneet. Jako Nettiin ja Tuli&Savu -runouslehden omiin sivuihin ei ole ollutkaan toimiva idea, joten olemme yhdistämässä sivustoja jälleen. Toivottavasti kehittämisen myötä saisimme nettiverkostomme paremmin hahmotettavaksi.

Myös yhdistyksen vuosikokous on tulollaan huhtikuun alussa. Siitä lisää tietoa pikapuoliin. Runoklubitustakin on todennäköisesti tiedossa Helsingissä toukokuun loppupuolella: siitäkin lisää myöhemmin.

Lahteen messuamaan

Yhdistys ja Tuli&Savu & poEsia ovat matkalla viikonloppuna 21.3-22.3 Lahden kirjamessuille. Olemme samalla osastolla mm. Savukeitaan ja Kirja kerrallaan kanssa.

Messuilla julkistetaan poEsian kevään avaus, Kati Neuvosen esikoisteos NAKU. Haastattelen Katia Kirjakulma-lavalla lauantaina klo 12.30-13.00. Hän esiintyy myös iltaklubilla. poEsian kirjailijoista myös Tytti Heikkinen on paikalla: keskustelemassa Google-runoudesta kanssa klo 11.30-12.30 ja esiintymässä illalla. Tuli&Savusta paikalla on toinen päätoimittaja Mikael Brygger. Myös Jani Sipilän videorunoja on oleva näkyvillä.

Yhdistyksen jäsenet ja jäsenyydestä kiinnostuneet!  Tervetuloa Nihil Interitin hallituksen avoimeen kokoukseen suunnittelemaan yhdistyksen tulevaa toimintaa. Paikka on ravintola Pullmanin kabinetti, Helsingin rautatieasema. Aika on perjantaina 30.1 klo 19. Ideat, toiveet, ehdotukset ja uudet tekijät – tervetuloa!

Nihin Interitin hallituksen psta,

Miia Toivio, pj.

Luumuista vuotta

Iloista alkanutta vuotta 2009 – toivotaan, että runovuoden sadosta tulee esimerkiksi: suuhunsopiva, pirskahteleva, syvänluumunvärinen.

Luumut tuovat mieleen Eeva-Liisa Mannerin. Eilisen ELM-seuran kokouksen jälkeen kävelin nimittäin Väinö Lahden kanssa kohti keskustaa, ja hän kertoi muistikuviaan Eeva-Liisasta. Mitä Eeva-Liisa oli sanonut lahjaksi tuoduista luumuista.  Muistikuvat olivat mielessämme senkin takia, että olimme juuri kokoustaneet Kirjallisuusarkistossa, jota tutkija Ilkka Välimäki oli meille esitellyt. Mitä kaikkea sieltä löytyykään. Jos rakastaa ullakoita, jäämistöjä, laatikoita täynnä papereita, ihmisen kädenjälkeä ja tuoksua, epäjärjestyksen järjestämiseen uppoamista… niin Kirjallisuusarkistoa kiehtovampaa paikkaa ei löydä.

Jos arkistoon haluaa tutustua, kannattaa mennä nyt. Se menee maaliskuussa kiinni ja pysyy kiinni elokuuhun saakka.

Tämä ei ollut lainkaan se asia, mistä piti kirjoittaa… Piti kirjoittaa, että järjestämme yhdistyksen hallituksen avointa kokousta tammikuun lopussa. Tiedotan päivämäärästä ja paikasta heti kun saamme lyötyä ne lukkoon. Toivomme paljon uusia ihmisiä mukaan kokoukseen, miettimään yhdistyksen suuntia, löytämään itselle jokin uusi tapa osallistua runoyhteisön toimintaan.

Iloisia uutisia

Opetusministeriö on myöntänyt Runoyhdistys Nihil Interitille tänään 2.12 2008 vuoden 2008 Suomi-palkinnon. Minä ja Tuli&Savun päätoimittaja Mikael Brygger otimme palkinnon vastaan urheilu- ja kulttuuriministeri Stefan Wallinilta Säätytalolla. Muut palkinnonsaajat ovat käsityötieteen professori Pirkko Anttila, etnofestivaali Faces, monikulttuurinen taideyhteisö Kassandra ry, arkkitehdit Ilmari Lahdelma ja Rainer Mahlamäki sekä rap-artisti Marko “Signmark” Vuoriheimo. Yhdistys onnittelee lämpimästi muita palkinnonsaajia sekä kiittää palkintolautakuntaa tunnustuksesta!

OPM:n tiedote palkinnonjaosta löytyy täältä.

Ps. Ja tulkaa ihmeessä juhlimaan palkintoa kanssamme hyvän runouden ääreen! Tuli&Savu -klubilla oluthuone Milenkassa (Haapaniemenkatu 3-5, Helsinki) huomenna keskiviikkona 3.12 klo 19 esiintyvät runoilijat Lassi Hyvärinen, Satu Manninen, Ville-Juhani Sutinen, Sirpa Kyyrönen ja Jukka Viikilä. Vapaa pääsy, tervetuloa!

Tuli & Savu Net esittelee marraskuussa vietetyn Varsinais-Suomen runoviikon nykyrunoantimia. Kipin ja kapin katsomaan. Odotettavissa myös on, että keskiviikon Tuli & Savu -klubin (3.joulukuuta Oluthuone Milenka) antimia löytyy valokuvien muodossa samasta paikasta.

Hups, tämä on mennyt minulta ihan ohi – ehkä voin syyttää kovaa flunssaa, joka muutenkin toimi hyvänä tekosyynä välttyä messuhumulta. Mutta Helsingin kirjamessuilla 23.10 myönnettiin siis Vuoden Laatulehti 2008 -palkinto. Se meni pohjoisen kulttuurilehdelle, Kaltiolle, mutta meidän pikku Tuli&Savu sai kunniamaininnan yhdessä Ulkopolitiikka- ja Portti-lehden kanssa. Hienoa! Hyvä TeeÄs! Perustelutkin ovat niin hienot, niin hienot: “Runouslehti Tuli&Savu etenee raadin mielestä rohkeasti ja johdonmukaisesti omalla linjallaan. Lehti on innovatiivinen ja jopa avantgardistinen kokonaisuus. Lehden ulkoasu on erinomaisuudessaan aivan omassa luokassaan: jokainen numero on selkeä ja kaunis graafinen esine.”

No, tästä tulikin pitkä viesti. Halusin kerrata vähän yhdistyksen kuulumisia tältä syksyltä, kun viime viestistä on hujahtanut aikaa.

Yksi syksyn mukavimpia uutisia oli poEsian runoilijan Tytti Heikkisen ehdokkuus Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintokilpailussa. Erinomainen saavutus uutta poetiikkaa toteuttavalta runoilijalta, ja mukava asia myös tällaiselle marginaaliselle tavalle julkaista & kustantaa runoutta! Kiitos kuuluu myös kirjan toimittajalle, Harry Salmenniemelle!

Marginaalista ei ehkä ole niin pitkä aasinsilta “rahaan”. Siitäkin ollaan puhuttu: pidimme lokakuun toisena viikonloppuna talouskokouksen, jossa yritimme hahmottaa talouden suuntaa. Totesimme, että säästämistä pitää sitkeästi jatkaa, ja olihan se tiedossa, ettei tilanne yhtäkkiä korjaannu. Tsemppasimme myös apurahahakujen suhteen ja rustasimme useamman lokakuun loppuun mennessä. Huh. Toivottavasti tärppää ja saamme toteutettua niitä ideoita, joita varten haimme rahaa. Ensi vuoden toimintasuunnitelman alku näyttääkin tällä hetkellä tältä:

“Runoyhdistys Nihil Interitin ensi vuoden toiminnan pääpainopisteet ovat kriittisen runouskeskustelun edistäminen, monimediaisen runouden ja moniarvoisen runouskentän esiintuominen julkaisuin ja tapahtumin, yhdistyksen jäsenasioihin panostaminen sekä talouden tasapainottamisen jatkaminen.”

Punaisena lankana ensi vuoden toiminnassamme on siis pyrkimys edistää kriittistä runouskeskustelua ja parantaa asiantuntevan runokritiikin tilaa. Tämä pyrkimys on noussut siitä tosiasiasta, että runoutta julkaistaan tällä hetkellä todella paljon, todella monella tavalla ja eri foorumilla, ja sen lisäksi vielä poetiikat ovat moninaiset. Miten pirstoutunutta runokenttää, jolla toteutetaan yhtä aikaa erilaisia arvoja, voi ymmärtää ja arvioida?

Leevi Lehto sanoo tänä syksynä ilmestyneen esseekirjansa Alussa oli kääntäminen esipuheessa, että “Minun uskoni perusteita tullaan lähelle, kun sanotaan, että maailmassamme on pikemminkin liikaa kuin liian vähän “kommunikaatiota”, ns. toistensa ymmärtämistä ja luultua yhteisyyttä – niin ihmisten, luokkien kuin kulttuurienkin välillä. Se on ristiriitojemme syy; sopuun päästäksemme tarvitsemme lisää väärinkäsityksiä ja kykyä sietää niitä.” Teki mieli kursivoida tuo luultua yhteisyyttä. Sanoisin, että runouskeskusteluissa tarvitsisimme nimenomaan kykyä sietää sekä väärinkäsityksiä mutta myös erimielisyyksiä: kenties marginaalisen asemamme takia tuntuu joskus siltä, että yhteisymmärryksen saavuttaminen on tärkeämpää kuin itse keskustelu, omien näkökulmien selkeyttäminen ja oman position esiintuominen. Tämä ei ole hyväksi keskustelulle, joka tällaisella käytöksellä nitistetään alkuunsa.

Mutmut. Lopuksi vielä muistutus jäsenille: olettehan muistaneet maksaa tämän vuoden jäsenmaksunne? Yhdistys tarvitsee juuri SINUN tukeasi. Kiitos että pidätte osaltanne talouttamme pystyssä!

Older Posts »